Vaalikoneen kysymyksiä:

Maapallon pelastaminen vaatii luopumista jatkuvan talouskasvun tavoitteesta.

Suomen on mahdollista lisätä maahanmuuttajien määrää.

Homopareilla pitää olla oikeus avioliittoon eikä vain rekisteröityyn parisuhteeseen.

Nyky-Suomessa suvaitsemattomuus on ongelma.

Presidentin pitää olla Facebookissa.

Suomen on tunnustettava Palestiinan itsenäisyys.

Suomen pitää sitoutua nykyistä vahvempaan yhteiseen talouspolitiikkaan euroalueella.

Presidentin on nykyistä tiukemmin vaadittava Kiinalta ihmisoikeuksien kunnioittamista, vaikka se haittaisi taloussuhteita.

Suomi tulee olemaan tämän päivän nuorille vaikeampi paikka pärjätä kuin vanhemmilleen.

Presidentin pitää olla valmis luopumaan yksityisyydestään.

Terrorismi on turvallisuusuhka myös Suomessa.

Presidentillä pitäisi olla mahdollisuus viedä haluamansa asia kansanäänestykseen.

Presidentin tulee kutsua hallitus säännöllisesti neuvonpitoihin.

Maahanmuuttajien on mukauduttava suomalaisiin tapoihin.

Eliitin osuutta presidentin itsenäisyyspäivän kutsuilla on vähennettävä.

Tasavallan presidentti on Suomen merkittävin poliittinen vallankäyttäjä.

Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.

Venäjän sotilaallinen varustautuminen on uhka Suomelle.

Suomen tulee välttää osallistumista sotilaalliseen kriisinhallintaan Afganistanin kokemusten perusteella.

Presidentin on ryhdyttävä toimiin ruotsin kielen aseman turvaamiseksi maassamme.

Presidentin puolisolle kuuluu näkyvä yhteiskunnallinen rooli.

Tasavallan presidentin pitää ottaa aktiivisesti kantaa ihmisoikeuskysymyksiin, vaikka se haittaisi Suomen suhteita suurvaltoihin.

EU-politiikassa presidentin kädet on sidottu hallituksen EU-linjaan.

Kehitysyhteistyöhön käytetään vajaat 200 euroa jokaista suomalaista kohden. Summa pitää nostaa.

Hallitusneuvottelujen pitkittyessä presidentti voi oma-aloitteisesti puuttua tilanteeseen.

Suomen pitää tukea Yhdysvaltoja, jos se hakee YK:lta valtuutusta painostustoimiin Iranin ydinohjelman valvonnassa.

Presidentin pitää kuunnella enemmän kansan ääntä ohi valtioneuvoston ja eduskunnan.

Suomessa on ollut tapana, että merkittävistä yhteiskunnallisista uudistuksista käydään laaja yhteiskunnallinen keskustelu niin, että kansalaisyhteiskunta ja parlamentaarinen oppositio pääsevät vaikuttamaan uudistusten valmisteluun. Hallitus näyttää tietoisesti vältelleen keskustelua ja on tehnyt valmistelua suljettujen ovien takana. Tämä on näkynyt esimerkiksi kuntauudistuksen ja vaalipiiriremontin valmistelussa.

Kannatatteko hallituksen toimintatapaa vai pitäisikö kansalaiskeskustelu sallia jo valmisteluvaiheessa yhteiskunnan kannalta merkittävien uudistusten yhteydessä? Olisiko myös parlamentaarinen oppositio pitänyt ottaa mukaan uudistusten valmisteluun

Miten presidenttinä huolehtisitte parlamentaarisen opposition ja kansalaisyhteiskunnan vaikutusmahdollisuuksista ylipäätään?

Presidenttiehdokkaiden haastatteluja

Milloin ja mihin olette viimeksi pyöräilleet, jos joskus olette?

Jos olisitte presidentti ja ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta kokoontuu ensi perjantaina, minkä avauksen ottaisitte esille?

Kun ensimmäisen kerran tapaatte Venäjän presidentin, minkä asian otatte esille?

Astrologit Seppo Tanhua ja Timo Kalliokoski arvioivat presidenttiehdokkaiden tähtikarttoja

Suomi päätti syksyllä liittyä maamiinat kieltävään sopimukseen. Kysyisittekö, miksi Venäjä ei ole liittynyt sopimukseen?

Ilmastofoorumi ry haastattelee presidenttiehdokkaita. Aiheena ilmastopolitiikka ja vihreät työpaikat.

Presidenttiehdokkaiden uuden vuoden puheita

Mikä on tärkein yksittäinen kysymys Yhdysvaltain ja Suomen suhteissa?

Pitäisikö valmistella Palestiinan valtion tunnustaminen ilman rauhaa Israelin kanssa?

Parhaita paloja presidenttiehdokkaiden esiintymisistä Uutisvuodossa

Pitäisikö Guantánamon vankitila sulkea?

Jos perustaisit bändin, mikä sen nimi olisi ja millaista musiikkia se soittaisi?

Jos palaisimme markkaan, kenen kuvan laittaisit 20:n, 50:n, 100:n ja 1000:n markan seteleihin?

Jos paljastuu, että Yhdysvallat on käyttänyt aluettamme luvatta vankikuljetuksiinsa ja rikkonut Suomen lakia, miten menettelisitte?

Nimeä kolme omistamaasi esinettä, joita häpeät.

Miten hemmottelet puolisoasi?

Koska viimeksi pyysit anteeksi, ja mitä?

Jos paljastuu, että Venäjän ilmavoimien koneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa toistuvasti, miten menettelisitte?

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

Muotoile virallinen tervehdysviesti Pohjois-Korean Kim Jong-unille.

Olet yökerhossa. Mitä teet?

Seiskan kannessa on punakka kuva kasvoistasi. Mitä otsikossa lukee?

Kannatatteko yleistä asevelvollisuutta vai palkka-armeijaa?

Mitä aineksia nimikkodrinkkiisi tulee?

Mikä on suosikkisi kuolemansynneistä, ja minkä lisäisit listalle kahdeksanneksi?

Uuden Suomen toimitus haastattelee presidenttiehdokkaita

Milloin olet ihanimmillasi?

Mikä on Suomen huono-osaisin ihmisryhmä?

Kutsu käy valkoiseen taloon. Mitkä kolme asiaa veisit lahjoina Barack Obamalle?

Nimeä kolme asiaa, joissa olisit Tarja Halosta huonompi presidentti.

Jos voisit varmistaa valintasi ajamalla pääsi kaljuksi, tekisitkö sen?

Suomi velkaantuu ja hallitus joutunee päättämään veronkorotuksista. Mitä veroja itse nostaisitte ja kiristäisittekö palkkatulojen verotusta kaikilta vai vain suurituloisilta?

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

Mitä näet kuvassa?

Hufvudstadsbladet haastattelee presidenttiehdokkaita ruotsiksi

Pitäisikö Suomessa ja EU:ssa vähentää maataloustukia kehittyvien maiden markkina-aseman parantamiseksi?

Pitäisikö siviilipalvelusaikaa lyhentää?

Suomi on toivottavasti kohta YK:n turvallisuusneuvoston jäsen ja vuorollaan sen puheenjohtaja. Kaksi suurvaltaa hyökkää Iranin väitettyjä ydinlaitoksia vastaan ja tuhoaa ne estääkseen maata valmistamasta ydinasetta. Suomelle ei puheenjohtaja-asemasta huolimatta etukäteen kerrottu yllätyshyökkäyksestä. Iskun jälkeen molemmat suurvallat pyytävät Suomelta ymmärtämystä ratkaisulleen ja kutsuisivat teidät mielellään vierailulle. Miten toimitte ja miten Suomi suhtautuisi turvaneuvostossa asiaan?

Teette vienninedistämismatkan Aasiaan ja matkan varrelle osuu luontevasti valtio, joka ei uskontoonsa perustellen hyväksy homoutta ja käyttää edelleen ruumiillisia rangaistuksia. Maassa on suomalaisyrityksille mielenkiintoinen investointimahdollisuus. Suomalaiset ihmisoikeusjärjestöt vetoavat, että ette johtaisi valtuuskuntaa kyseiseen maahan. Miten menettelette?

Ovatko suomalaiset aseistakieltäytyjät mielestänne mielipidevankeja kuten Amnesty määrittelee?

Mikä bändi tai artisti tekee maailman parasta musiikkia juuri nyt?

Euroopassa asuva uiguurien ihmisoikeusaktivisti on tullut EU:n säännösten mukaisesti Suomeen ja perustanut tiedotustoimiston. Hän esiintyy julkisesti voimakkaasti Kiinan johtoa vastaan. Kiina esittää kysymyksen, joka on tulkittava kehotukseksi häätää henkilö Suomesta. Monet pelkäävät kiistan heijastuvan kauppasuhteisiimme. Mikä on kantanne?

Suomen aluevesillä kaapataan matkustajalaiva, jossa on mukana 300 venäläistä turistia. Venäjä tarjoaa asevoimiensa virka-apua tilanteen selvittämiseen. Meillä poliisijohto katsoo, että kyseessä on poliisiasia ja poliisiylijohtaja ilmoittaa pitävänsä päätöksentekovallan itsellään. Mikä on toimintalinjanne pääministerin koolle kutsumassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (UTVA) kriisikokouksessa? Vai kutsutteko itse kokouksen Mäntyniemeen? Kenellä on mielestänne toimivalta tehdä ratkaisut: poliisiylijohtajalla, hallituksella vai presidentillä? UTVA:n kokousta valmisteltaessa puolustusministeriön kansliapäällikkö ilmoittaa, että valmistelun ohjaus kriisijohtamisessa kuuluu kokonaismaanpuolustuksen määritelmän mukaisesti hänelle - ei pääministerille. Kumman puolelle asetutte?

Suomi aikoo tiukentaa kriteerejä, joiden perusteella turvapaikanhakijat saavat perheensä Suomeen. Onko kriteerejä tarpeen tiukentaa?

Alkoholi on Suomessa iso ongelma. Miten Suomessa tulisi toimia, jotta alkoholimyönteiseen elämäntapaan saataisiin muutos?

Eräs toinen sotilaallisesti liittoutumaton maa ilmoittaa luottamuksellisesti, että he aikovat lähiaikoina hakea Naton jäsenyyttä. Mikä on toimintalinjanne?

Venäjä ilmoittaa uuden presidenttinsä toimesta tiivistävänsä yhteistyötä Naton kanssa ja ilmoittaa olevansa valmis yhteisen neuvoston sijasta strategiseen kumppanuuteen ja toimiin yhteisten kriisivalmiuksien parantamiseksi. Mikä on toimintalinjanne?

Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja kutsuu neuvoston jäsenet - ei siis teitä - kokoukseen keskustelemaan yhdessä uuden valitun Venäjän presidentin kanssa. Mikä on toimintalinjanne?

Kuinka paljon on työttömän peruspäiväraha? (Vastaus: 670 e/kk)

Kuka on suosikkibeatlesi ja miksi?

Mikä on naisten suurin tasa-arvo-ongelma?

Entä mikä on miesten suurin tasa-arvo-ongelma?

Hallitus on ohjelmassaan antanut lupauksen kansalaisille ja luottoluokittajille, että valtion velkasuhde käännetään laskuun tämän vaalikauden kuluessa. Kevään kehysriihessä käy ilmi, että hallitus ei kykene uskottaviin ratkaisuihin budjettiaukon kattamiseksi. Oletteko valmis keskustelemaan pääministerin kanssa ratkaisusta, jossa hän käyttäisi uhkaa uusien vaalien järjestämisestä päätösten ajamiseen läpi ja te puolestaan ilmoittaisitte, että teette asiasta lähipäivien kuluessa ratkaisun nähtyänne, pystyykö hallitus noudattamaan ohjelmassaan antamaansa sitoumusta?

Käy ilmi, että Pohjoismaissa on säästötarpeiden takia ilmennyt kasvavaa valmiutta ilmatilakuvayhteistyön lisäksi siirtyä yhteiseen ilmatilan valvontaan ja sitä kautta voimien yhdistämiseen ilmatilan puolustamisessa. Käy ilmi, että Natolla ei ole mitään tällaista yhteistyötä vastaan. Yhteistyö kytkeytyy luontevasti nykyisen hävittäjäkalustomme vanhenemista seuraavaan päätöksentekoon uusista hävittäjistä ja niiden määrästä. Samalla käy ilmi, että säästösyistä Nato-maat olisivat halukkaita siirtämään osan Baltian ilmavalvonnasta Suomelle ja Ruotsille. Mikä on toimintalinjanne?

Turvaneuvostokaudellamme kriisi Israelin ja Palestiinan välillä kärjistyy jälleen väkivallaksi. Yksi ministereistämme ottaa yksipuolisen Israelin tuomitsevan kannan, josta unohtuu pois maininta Israelin oikeudesta puolustautua. Toinen ministeri reagoi tähän syyttämällä puoluekokouksessaan palestiinalaisia yksipuolisesti provokaatiosta. Kukaan ei tunnu tietävän Suomen linjaa. Miten menettelette?

Miten asevelvollisuus voi koskea vain toista osapuolta?

Kuinka iso on levykokoelmasi?

Miten avioliitto voi koskea vain yhtä seksuaaliryhmää?

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentiksi on ehdolla liberaali ja konservatiivi. Kumman nimitätte?

Mikä on suurin yksittäinen virheenne politiikassa?

Jos paljastuu, että Yhdysvallat on käyttänyt aluettamme luvatta vankikuljetuksiinsa ja rikkonut Suomen lakia, miten menettelette?

Jos paljastuu, että Venäjän ilmavoimien koneet ovat uudelleen ryhtyneet loukkaamaan ilmatilaamme Suomenlahdella, miten menettelette?

Kuulutteko kirkkoon ja uskotteko jumalaan?

Millä kappaleella tahtoisit avata ensimmäiset Linnan juhlasi?

Millä kielillä pystytte vastaamaan tiedotustilaisuudessa kysymyksiin?

On tehty päätös kutsua hallitusten välinen konferenssi koolle neuvottelemaan EU:n perussopimukseen muutos, jolla tehdään mahdolliseksi päättää jäsenmaiden kokoaman pysyvän kriisirahaston rahoista enemmistöpäätöksellä, jotta mikään yksittäinen jäsenmaa ei voi estää päätöksentekoa. Ranskasta, Romaniasta ja Latviasta neuvotteluvaltuuskuntiin osallistuvat presidentti, pääministeri ja ulkoministeri. Suomesta valtuuskunta on ollut perinteisesti pääministeri ja ulkoministeri. Esitättekö, että teidän tulisi nyt presidenttinä osallistua neuvotteluun ”valtiosopimuksesta” ja jos niin, johtaisitteko valtuuskuntaa vai olisitteko pääministerin avustaja?

Mikä on suomen kielen kaunein sana?

Pitäisikö Mäntyniemeen rakentaa suomalaisuutta edustava rantasauna ja kenellä katsoisitte olevan velvollisuus tehdä tätä koskeva esitys?

Mikä on ohjeenne, pitääkö valmistella Palestiinan valtion tunnustaminen itsenäiseksi ilman rauhaa Israelin kanssa?

Oletteko käyttänyt huumausaineita?

Mikä laulu kuvaa parhaiten Suomea / suomalaisuutta juuri nyt?

Kuka seitsemästä muusta presidenttiehdokkaasta on mielestänne lähinnä omaa arvomaailmaanne?

Milloin olitte viimeksi humalassa?

Kehukaa vastustajaanne, miksi hän olisi parempi presidentti?

Oletko koskaan soittanut tai halunnut soittaa yhtyeessä?

Ketä Suomen edellisistä presidenteistä arvostatte eniten? Perustelkaa myös.

U2-yhtyeen City of Blinding Lights -kappale oli vahvasti esillä Barack Obaman vaalikampanjassa 2008. Mikä kappale on tai minkä kappaleen haluaisit olevan sinun vaalikampanjasi tunnusbiisi?

Presidenttiehdokkaat vastaavat Suomen talousdemokratia ry:n kysymyksiin rahasta ja pankkitoiminnasta

Seuraavan presidentin veroton palkkio nousee 126000 eurosta 160000 euroon vuodessa. Onko palkkio mielestänne:
a) liian pieni,
b) sopiva,
c) liian suuri. Jos, niin kuinka paljon liian suuri?,
d) aiotte presidentiksi tultuanne palauttaa/lahjoittaa korotuksen.

Voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa?

Iranin ydinvoimaloissa havaittu Stuxnet-mato osoittaa, että valtioiden välillä voidaan käydä selkkauksia myös rauhan aikana. Viron patsaskiistan ja Georgian sota osoittavat nettisodan olevan nykypäivää. Kuinka tärkeänä pidätte Suomen oman kyberarmeijan perustamista?

Minkälaista vastuuta ja tehtäviä tällaiselle armeijalle tulisi antaa sodan ja rauhan aikana? (julkisessa keskustelussa on puhuttu ennaltaehkäisevistä iskuista ja virusten luomisesta)

Jos olette saanut liikennesakkoja (esimerkiksi ylinopeussakkoja yms.), mikä on suurin saamanne sakko ja mistä se tuli?

Mikä on mielestänne kybersodan suurimmat riskit suomalaisille, Suomelle ja yrityksille? Mistä tällainen uhka voisi olla peräisin ja miksi?

Koetteko, että Suomen puolustusvoimat voisi tulevaisuudessa koostua maa-, ilma-, meri- ja kybervoimista?

Miten kuvailette itseänne lukijana?

Taiteellisten teosten suoja-aika kestää Suomessa 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Onko tälle teidän mielestä perusteita?

Tekijänoikeuslaki hankaloittaa esimerkiksi vanhojen sanomalehtien ja kansallisesti tärkeiden elokuvien julkaisua verkossa. Tulisiko lakia tältä osin löyhentää, jotta "kansallisaarteista" voitaisiin nauttia vapaasti?

Onko teitä kiusattu koulussa?

Mitä kirjoja suosittelette "tavalliselle ihmiselle" luettavaksi?

Kuinka suurena ongelmana pidätte immateriaalista (patentteihin ja teoksiin kohdistuvaa) piratismia ja miksi?

Eri puolilla maailmaa on otettu otettu käyttöön ns. kolmen hudin laki, jonka avulla verkkoyhteys voidaan katkaista jos käyttäjä jää kiinni kolmesti verkkopiratismista. Tulisiko verkkoyhteyden katkaiseminen olla mahdollista Suomessakin samoin perustein, vaikka YK on määritellyt sen perusoikeudeksi?

Mikä viime aikaisista lukukokemuksistanne on säväyttänyt? Miksi?

Oletteko itse kiusannut jotakuta koulussa?

What should be done about syria?

Suomessa on käytössä poliisin hallinnoima lapsipornosuodatus, jolla estetään kansalaisten pääsy kielletyille internetsivustoille. Mitä olette mieltä sensuurista ja tulisiko olemassa olevan suodattimen käyttöä laajentaa?

Ruotsissa voimaan tullut niin sanottu FRA-laki mahdollistaa maan rajojen kautta kulkevan liikenteen seuraamisen. Suomi ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin suojellakseen kansalaistensa yksityisyyttä, vaikka suuri osa Suomen tietoliikenteestä kulkee Ruotsin läpi. Millaisena uhkana naapurivaltioiden harjoittamaa salakuuntelua pidätte kansalaisten ja yritysten kannalta?

Presidental candidates talk about their faith

Miksi lukeminen kannattaa tai ei kannata?

Eri puolilla maailmaa operaattoreiden vastuuta asiakkaiden verkkoliikenteen valvonnassa on pyritty kasvattamaan. Mitä mieltä olette suuntauksesta?

Presidental candidates talk about gay marriage

Mitä teistä ei tiedetä? Kertokaa ainakin yksi sellainen asia.

Presidental candidates talk about abortion

Millainen kulttuurin kuluttaja olette?

Presidental candidates spouses appear in media

Mikä oli haaveammattinne lapsena?

Presidental candidates talk about health care

Tuleeko mielestänne presidentin ottaa julkisesti kantaa eläinten hyvinvointiin liittyvissä eettisissä kysymyksissä?

Presidental candidates talk about education in College Board Forum 2011

Tulisiko Suomen entistä aktiivisemmin vapauttaa verovaroin tuotettuja tietoaineistoja julkiseen ja ilmaiseen käyttöön? (kuten Maanmittauslaitoksen karttatiedot)

Miten hoidatte kuntoanne ja montako kertaa viikossa normaaliaikana?

Tulisiko valtion ottaa suurempi rooli nopeampien Internet-verkkojen rakentamisessa?

Kohtelevatko suomalaiset mielestänne eläimiä hyvin?

Mitkä ovat mielestänne Suomen tietoyhteiskuntakehityksen tärkeimmät painopistealueet?

Presidental candidates talk about energy issues

Mikä on ns. "paheenne"?

Tapani-myrsky osoitti kuinka haavoittuvainen Suomen viestintäinfrastruktuuri on. Millä tavoin Suomi voisi kehittyä tällä saralla?

Mikä on mielestänne pahin eläinten hyvinvointiin liittyvä epäkohta Suomessa ja miten se tulisi korjata?

Jouluna tuli päätös Yleisradion rahoituksen järjestämisestä. Oletteko tulevan Yle-veron kannalla, vai oletteko jonkin muun järjestelmän kannalla. Perustelut mielipiteelle.

Hyvitysmaksujärjestelmään on tulossa uudistus vuonna 2013. Nykyinen tallennusalustapohjainen malli aiotaan muuttaa joksikin muuksi. Millainen on teidän mielestä sopiva ratkaisu, vai toimiiko kyseinen järjestelmä enää digitaalisen median aikakaudella? Julkisuudessa on puhuttu laajakaistoista perittävästä verosta.

Presidental candidates talk about their families

Onko hiustenne väri aito oma värinne?

The Presidental candidates children talk about their fathers and campaigning

Kannatatteko turkistuotannon lakkauttamista Suomessa siirtymäajalla?

Homma ry haastatteli tammikuussa viittä presidenttiehdokasta. Ehdokkaat kertovat elämänfilosofioistaan, henkisistä arvoistaan ja harrastuksistaan, sekä kannoistaan maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja sananvapauteen.

Presidental candidates in their own words by CNN

Which of these longshot candidates do you rate most highly?

Mikä on lempiruokanne?

Minkälaisen henkilökohtaisen kulutusvalinnan olette tehnyt tai valmis tekemään edistääksenne eläinten hyvinvointia Suomessa?

Univisions Jorge Ramos interviews the presidental candidates on subjects that are of interest to Hispanic

Ehdokkaiden linjapuheet

Video-esiintymisiä presidenttiehdokkaiden menneisyydestä

Whose opinions do you feel best represents the truth about the ICC accusations?

Minkälaisena näette eläinsuojelujärjestöjen merkityksen eläinten hyvinvoinnin edistäjinä Suomessa? Miten suhtaudutte eläinsuojelujärjestöihin?

Jos teistä ei tule seuraavaa tasavallan presidenttiä, mitä arvelette tekevänne vuonna 2015?

Palvelualojen ammattiliiton lehti Pam - Palvelun ammattilaiset kysyi mitä töitä presidenttiehdokaat ovat tehneet politiikan lisäksi.

Presidential candidates singing

Presidenttiehdokkaiden esiintymisiä aikaisemmissa tehtävissään

Onko teillä jokin krooninen sairaus?

Aamulehti kysyi presidenttiehdokkailta, millä mielin he lähtevät kohti presidentinvaalin toista kierrosta.

Itä-Savon ja Länsi-Savon videosarja presidenttiehdokkaiden haastatteluista.

Presitentti - Vasemmistonuorten mediaryhmä käy kiertämässä presidenttiehdokkaiden tilaisuuksissa kansan parissa, ja esittää kiperimmät ulko -ja turvallisuuspoliittiset kysymykset ehdokkaillemme.

Presidenttiehdokkaat puhuvat ilmaisesta koulutuksesta

Millä kielillä pystytte keskustelemaan?

Suomen Kuvalehti seuraa presidenttiehdokkaiden kampanjointia

Mikä on paras muistosi / kohokohta kouluajoilta?

Presidenttiehdokkaita Maria! -ohjelmassa

Mitä häpeät kouluajoilta?

Astu tarinaan -ohjelman haastatteluja. Millainen ihminen on loistouran tai mediajulkisuuden takana, ja kuinka voi selvitä elämää suuremmista haasteista eteenpäin?

YLE Uutiset selvitti presidenttiehdokkaiden varallisuuden ja velat.

Presidenttiehdokkaat kannattajiensa keskuudessa

Presidenttiehdokkaiden tv-mainoksia

Suomessa on menossa ennen näkemätön keskittämisen vimma. Hallituksen kuntauudistus ja keskittävä aluepolitiikka uhkaavat johtaa voimakkaaseen sosiaaliseen ja alueelliseen kahtiajakoon. Ihmiset, palvelut ja työpaikat keskitetään suuriin keskuskaupunkeihin. Samalla suomalaisten mahdollisuudet vaikuttaa oman kotiseutunsa asioihin heikkenevät.

Kannatatteko hallituksen keskittämispolitiikkaa vai Keskustan vaihtoehtoa, jossa koko Suomesta ja kaikista suomalaisista pidetään huolta? Perustelkaa kantanne.

Pitääkö Suomessa myös tulevaisuudessa tukea tasapainoista aluekehitystä politiikan keinoin? Miten presidenttinä toimisitte, jotta Suomi kehittyisi yhteiskunnallisesti kestävämpään, oikeudenmukaisempaan ja demokraattisempaan suuntaan? Perustelkaa kantanne.

Sanoudutteko irti laajaa, yli puoluerajat ylittävää vastustusta herättäneestä kuntauudistuksesta? Ovatko kuntien pakkoliitokset hyväksyttävissä missään oloissa? Perustelkaa kantanne.

Presidenttiehdokkaiden esittelyjä viittomakielellä

Jos teidät valitaan presidentiksi, keitä lähipiiristänne muuttaisi Mäntyniemen virka-asuntoon kanssanne?

Suomen menestyksen perusta on ollut, että jokaisella suomalaisella on tasavertaiset mahdollisuudet hyvään elämään varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Hallitus aikoo tehdä suomalaisten lasten ja nuorten koulutukseen leikkauksia, jotka pahimmassa tapauksessa romuttavat koulutuksen tasa-arvon sekä johtavat monen nuoren syrjäytymiseen.

Miten koulutusleikkaukset mielestänne sopivat yhteiseen huoleen nuorten syrjäytymisestä? Miten presidenttinä toimisitte nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi?

Suomen maakunnissa ja maaseudulla on rikkaat luonnonvarat, joita hyödyntämällä meillä on mahdollisuus synnyttää koko maahan uutta työtä ja toimeentuloa. Kotimainen maatalous on edellytys sille, että suomalaisille on myös tulevaisuudessa tarjolla puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa. Myös huoltovarmuuden takia kotimaisen maatalouden turvaaminen on välttämätöntä. Hallitus aikoo leikata sekä uusiutuvan energian edistämisestä että maatalouden kansallisesta tukemisesta.

Hyväksyttekö hallituksen aikeet? Perustelkaa kantanne.

Miten presidenttinä vaikuttaisitte siihen, että Suomessa on myös tulevaisuudessa elävä maaseutu sekä kannattava maa- ja metsätalous?

Presidenttiehdokkaiden puheita vaalitilaisuuksista

Lesta-TV kidnappaa ja haastattelee presidenttiehdokkaita Oulussa.

Presidenttiehdokkaiden kannattajat kertovat ehdokkaastaan

Kansan enemmistö vastustaa Suomen sotilaallista liittoutumista. Keskustan mielestä Suomen on jatkettava sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuvalla ulkopolitiikan linjalla. Maamme puolustuksen ytimessä ovat yleinen asevelvollisuus, vahva reservi ja koko Suomen kattava aluepuolustus. Varuskunnilla on tärkeä merkitys paitsi maamme aluepuolustuksen myös tasapainoisen aluekehityksen kannalta.

Lupaatteko, että presidenttinä pidätte kiinni Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta koko virkakautenne ajan?

Useaa varuskuntaa uhkaa lakkauttaminen puolustusvoimien rakenneuudistuksessa. Mitä mieltä puolustusvoimien mahdollisena tulevana ylipäällikkönä olette lakkauttamisaikeista?

Ehdokkaat keskustelevat pakkoruotsista viime eduskuntavaalien aikana

Omistatteko polkupyörän?

Maaliskuun alussa 2012 tulee voimaan perustuslain uudistus, joka kaventaa jonkin verran presidentin valtaoikeuksia ja lisää eduskunnan ja hallituksen valtaa. Mitä mieltä olet uudistuksen jälkeen presidentin valtaoikeuksista?

Mitä mieltä olet Suomen Nato-jäsenyydestä?

Suomea pyydettiin keväällä 2011 osallistumaan YK:n valtuuttamaan ja Naton johtamaan operaatioon Libyan lentokiellon valvomiseksi. Ruotsi lähetti hävittäjiään operaatioon. Suomi ei osallistunut. Oliko Suomen päätös jäädä sivuun

Perustuslain mukaan pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa ja edustaa Suomea EU:n valtionpäämiesten huippukokouksissa. Muihin EU-kokouksiin presidentti voi osallistua, jos hallitus niin erikseen päättää. Tulisiko mielestäsi presidentin osallistua esimerkiksi EU:n ja Venäjän välisiin kokouksiin?

Presidentillä on oikeus armahtaa vankeja. Käytäntö on mielestäni

Venäjä on ilmoittanut käyttävänsä tällä vuosikymmenellä lähes 500 miljardia euroa asevoimiensa uudistamiseen ja varusteluohjelmaan. Miten tämä vaikuttaa Suomen turvallisuustilanteeseen?

Tulisiko Suomen tulevaisuudessa osallistua kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan?

Kuvitellaan tilanne: YK:n neuvottelee maailmanlaajuista yleissopimusta seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. YK:n pääsihteeri tarjoaa Suomelle isännöintimahdollisuutta prosessille, joka tekisi Suomesta kokouspaikan seuraavien vuosien ajaksi.

Samalla Suomi sitoutuisi ottamaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamisen kärkihankkeekseen ulkopolitiikassa ja presidentti kiertäisi maailmaa hankkimassa kannatusta sopimukselle. Miten toimisit tasavallan presidenttinä?

Vastauksia vaalikoneessa:

Kysymys: What are the most important usability 'quick fixes' for 1.0? (we may not have time for proper testing before the demos on 29 May)

a) Visualizations, b) more content, c) FB stuff, d) categories. Also it would be good to get rid of all Finnish text in FB postings. The bubbles partially hidden under the candidates on the left have disturbed me for a long time.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the most broken thing in this particular Meta-election?

They may be the same question appearing many times in a row. Save answer box is partially hidden, especially if you write long post. I´m pretty sure that for a first user it may be hard to get to the point of the application. I cannot make any judgements on that issue objectively because I´m so used to our interface.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the most confusing thing in the app?

As a test user experience the faces in the left. However we cannot predict how the actual users will feel about them when there are lots of users. As a user I would like to know why the face is on the left. It should be obvious. Maybe some kind of mouse over text saying that this friend was the last one who rated this x minutes ago. I think then it would be appealing. I agree with Alex that faces are powerful. But it should be clear why they are there. I like the small faces. ... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the main thing that we should be focusing on right now?

The two most important things over all are getting funding and developers. The challenge is that if we start building version 2.0 with current resources, it may not be ready before the election is over. Also if we start building that, the new coders may have to start all over again. What we would desperately need is something online that people can use with some level of satisfaction. Version 1.0 is the closest of being in that situation. I would´t start building 2.0 before we have funds/coders... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the most confusing thing in the app?

With the SE US it is the faces with speech bubbles, here they work really well, because they are in correct use = face of the person who asked the question.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the main thing that we should be focusing on right now?

Making the basic functionality work well, with visualizations, Issues&tagging and viseo gropping, the soft launch to get feed back. Then move on to developing the SE2 look and feel while improving the engine under, not putting too much effert into SE1 interface, if we are not going to stick with it much longer.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What are the most important usability 'quick fixes' for 1.0? (we may not have time for proper testing before the demos on 29 May)

At the moment my list is: 1. Visualizations 2. Facebook Open Graph 3. Video Cropping 4. Categories 5. All the little stuff that can be fixed quickly, bugs... will maybe make a list here as they show up...... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the most confusing thing in the app?

This is just a quick demo answer, I'll edit in something useful here later. --this is a test of the editing--... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the most broken thing in this particular Meta-election?

You seem to get an empty answer as the last answer.. that sucks, also, the content area sometimes just goes empty... ... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the most confusing thing in the app?

It's not confusing, but when I view some content and rate it, I want to immediately share it with my friends without interrupting the flow of my user experience. For example, I think Callista Gingrich's hair is the funniest thing I have seen in a long time. I wanted to 'pop out' of my candidate wife-watching experience to quickly poke fun at Callista's hair to my friends.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the main thing that we should be focusing on right now?

Agree with Alex on the core, simple functionality of the app. Everything else is just interesting ways to look at decisions made using the app. Which is enormously cool, but if the core functionality isn't right, nothing else will be.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What is the main thing that we should be focusing on right now?

Making the basic functionality as seamless as possible. In the end, the app is a machine that has a purpose, and it should be the best in the world at its task. Whatever the main functionality is, it is surely something simple. Wht it is is still up for debate. It is whatever people try to use it as.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What should be done about syria?

Let the UN handle it.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What should be done about syria?

This looks like a job for special ops.... katso vaalikone 2012

Kysymys: What should be done about syria?

We should strike hard... katso vaalikone 2012

Kysymys: What should be done about syria?

We should shout very loudly, and and wave our guns about... katso vaalikone 2012

Kysymys: What should be done about syria?

We should say stuff about them... katso vaalikone 2012

Kysymys: Kehukaa vastustajaanne, miksi hän olisi parempi presidentti?

Hän on miellyttävä ihminen, that´s it.... katso vaalikone 2012

Kysymys: Kehukaa vastustajaanne, miksi hän olisi parempi presidentti?

Hän on hyvä talouskurin pitäjä. Hänellä on kansainvälistä kokemusta rahoituslaitoksista, hän on parempi urheilija.... katso vaalikone 2012

Kysymys: Milloin olitte viimeksi humalassa?

Joulun paikkeilla taidettiin, mikä nyt on humala, varmaan ajokelvottomassa kunnossa olin.... katso vaalikone 2012

Kysymys: Mikä on suomen kielen kaunein sana?

Parahultainen. Tämä on Markus Leikolalta.... katso vaalikone 2012

Kysymys: Mikä on suomen kielen kaunein sana?

Kellarinovi. J.R.R. Tolkien vastasi kerran, että cellar door on englannin kaunein sana. Se teki minuun vaikutuksen.... katso vaalikone 2012

Kysymys: Millä kielillä pystytte vastaamaan tiedotustilaisuudessa kysymyksiin?

Suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ja olen kyllä käynyt ranskankielisiä keskusteluja. Ranskan presidentin kanssa? Je le fais, olen tehnyt Chiracin kanssa.... katso vaalikone 2012

Kysymys: Millä kielillä pystytte vastaamaan tiedotustilaisuudessa kysymyksiin?

Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ymmärrän ranskankieliset kysymykset, mutta en pysty vastaamaan.... katso